Heippa taas!

Mulla on nyt selkeät suunnitelmat seuraavaksi viideksi viikoksi. Tarkoitus on painaa 31.8. 58 kiloa. Paino oli nyt maanantaina 62,8. Hyvin on kaksi ensimmäistä päivää sujunut.

Olen miettinyt valmiiksi ateriavaihtoehtoja, joita aion noudattaa. Kaksi ensimmäistä viikkoa ovat kokonaan herkuttomia eli ei makeisia, sipsejä tai pullia. Pyrin myös vähentämään pastaa, perunoita ja riisiä. Melko usein päivällinen koostuu salaatista, kasviksista ja vähärasvaisesta lihasta tai lohesta. Tähän viiteen viikkoon mahtuu myös pientä juhlintaa ja niistä johtuvaa painonnousua aion ehkäitä ekstrakennyspäivillä. Kun tiedän, että luvassa on juhlintaa, niin kevennän ateriointia edellisenä päivänä entisestään. Yhteenkin viikkoon tulee kaksi tällaista päivää.

Liikuntaa aion harrastaa 4-6 päivänä viikossa. Haaveilen, että puntti alkaisi taas maistumaan. Sitä olisi hyvä harrastaa 2 kertaa viikossa, mutta alkuun riitäisi yksikin kerta. Sisäliikunta ei nyt vaan oikein nappaa. Toisaalta ulkonakin on hiukan liian lämmin, jotta lenkkeilyä olisi maksimaalisen mukavaa toteuttaa. No ei parane valitaa, sillä talvi on taas ihan yhtäkkiä täällä.

Näillä suunnitelmin mennään. Koitan muistaa käydä edes kerran viikossa raportoimassa kuinka 5 viikon kiritys sujuu.

Olisi kyllä enemmän kuin mahtavaa saada joku virtuaalinen kirikumppani tähän projektiin HUHUUUUUU!