On havaittu, että painoaan pysyvästi pudottaneilla on yhteistä runsaan liikunnan harrastaminen, vähärasvainen ruokavalio sekä kaloreiden saannin seuraaminen. Lisäksi he seurasivat painoaan säännöllisesti, pitivät ruokapäiväkirjaa ja söivät aamupalan joka päivä. (lähde iltasanomat) Artikkelissa on muitakin hyviä vinkkejä, joten kannattaa lukaista. Löytyy lehden nettisivuilta hyvä olo-osiosta.

Tuo kuullostaa ihan mun toiminnalta eli taidan olla oikealla tiellä Hymy Nyt vaan paino tuntuu junnaavan siinä 59,5 kg tuntumassa. 58 alkuinenkin luku on vilahtanut mittarissa, mutta vilahdukseksi jäi. Nyt pitää tosissan tsempata. Eilen sorriun 3 geishapatukan palaan. Pysyin silti ihan hyvissä kaloreissa, mutta olisin voinut silti jättää väliin. Oikeastaan tuo oli miehen vika, koska tiesin, että hällä on kaapissa suklaata. Ärsyttää, kun toinen hamstraa herkkuja. Minä muistan tasan tarkkaan milloin jotakin karkkia kaapeissa on. Ei vahingossakaan pääse unohtumaan.

No mutta rentoa ja kepeää viikonloppua kaikille!