Pakko tulla intoilemaan näin keskellä viikkoa Nauru Vaaka näytti tänä aamuna 59,6 kg. Uskomattoman ihanaa - paino laskee sittenkin! Nyt täytyy vakauttaa paino pysyvästi tuohon viitosella alkavaan lukemaan. Uskon, että tavoite 58 kilosta on mahdollista saavuttaa tuossa 92 päivässä.

Kävin lääkärissä näyttämässä nilkkaa ja huomenna on röntgen. Lääkäri oli sitä mieltä, että murtumaa tuskin on, mutta se täytyy kuitenkin aina poissulkea.  Lääkärin mukaan nilkan vammat saattavat parantua hitaasti eli aikaa voi vierähtää useampi kuukausi. Liikkua saa ja pitääkin, jota lihakset pysyvät kunnossa. Rankkoja lajeja on vältettävä ja liikuttava kivun sallimissa rajoissa. Sain 10 päivän kuurin mobicia, joka apteekissa vaihdettiin meloxikam ivaxiin. Lääkäri meinasi, että nyrjähdyksissä on usein pientä tulehdusta, joten siihen tuo lääke. Hitsiläinen, kumpa tuo nyt jo parantuisi. Keväiset auringonpilkahdukset houkuttavat kunnon ulkolenkkiin. Tietysti sitä voi pientä kävelylenkkiä heittää jo nyt.

Syömiset on tähän asti ihan hallussa. Koitan nyt niukistella, jotta viikonlopuksi aiottu herkuttelu ei kovasti kostaudu.

Liikunnallista viikkoa kaikille ja pirteää mieltä!